Demokratia toimii loistavasti, kun väkeä on vähän ja kaikki tuntevat toisensa.

Isoissa kaupungeissa demokratian tulisi toteutua valtuustossa. Näin ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa ole. Varjopuolena on, että asukkaita kuunnellaan vain kerran neljässä vuodessa – vaalien alla. Yleensä päätökset runnotaan rumasti läpi kansalaisten vastustuksesta huolimatta ja toivotaan, että ihmisillä olisi huono muisti.

Suurkaupungeissa päätöksenteko jää enimmäkseen omaan norsunluutorniinsa. Varsinkaan virkamiehet eivät halua kansalaisten sotkevan ympyröitään – valtuutetut ovat kansalaisia helpommin puhuttavissa pyörryksiin tai heille voi antaa niin suuren määrän tietoa arvioitavaksi, ettei kukaan kykene siihen annetussa ajassa perehtymään, ainakaan riittävän hyvin.

Yhteydenpidon ei pitäisi olla mikään ongelma, onhan meillä netti, kännyt, tabletit, tekstarit, sähköpostit, somet ja muut. Yhteydet saadaan hoidettua, jos halutaan.

Demokratia toteutuu vain avoimessa vuoropuhelussa. Siksi kaikki suora yhteydenpito ja tieto eri alueiden asioista tulee olla valtuutetun käytettävissä. Demokratia on jokaisen kaupunkilaisen ääni.

Ota yhteyttä ja vaikuta kaupunkimme päätöksiin.