Helsingin kasvutavoitteet

Suomen väestö kasvaa maltillisesti. Meitä on 5,5 miljoonaa, ja kasvu on tällä hetkellä noin 20 000 uutta asukasta vuodessa. Kasvuvauhti vähenee ja on vuonna 2050 vain 5 000 asukasta vuodessa. Kun Helsingin kaupunki suunnittelee, että asukasmäärä kasvaisi 6 000 asukkaalla vuodessa, niin on selvää, että tämä tarkoittaa voimakasta kasvua muiden kaupunkien kustannuksella.

Vahva pääkaupunki on Suomen taloudelle hyvä asia. Mutta entäpä Helsingille, sinulle, minulle ja meille kaikille? Mitä tarkoittaa jatkuva kasvu?

Kaavoitus ja suunnitelmat tarkoittavat, että nykyisen 550 000 asukkaan sijasta meillä olisi 750 000 tai jopa 850 000 asukasta vuonna 2050. Mieti! Kun näet ihmisvilinää bussissa, kadulla ja liikkeissä, kuvittele, että jokaista kolmea ihmistä kohden olisi yksi ylimääräinen kaupunkilainen, auto tai bussi. Väkeä olisi hurjasti enemmän.

Liikennetutkijat varoittavat, etteivät liikenne ja elämän sujuvuus asukasmäärän lisääntyessä ole lineaarisia. Jossakin vaiheessa ruuhkat muuttuvat kaoottisiksi.

Maantieteellisesti Helsinki on erittäin herkkä ruuhkille, koska keskusta on meren rannalla niemellä. Onko siis täysin hillitön kasvu meille nykyisille asukkaille oikeastaan hyvä asia? Mitä, jos kehitystä viedään enemmän etätyön suuntaan ja suunnitteluun tuodaan maltillisuutta? Nyt suunnittelu lähtee liikkeelle siitä, että kaikki keskitetään Helsinkiin, maksoi mitä maksoi. Cui bono – kuka siitä hyötyy?

Yksi tavoite kaupunkisuunnittelussa on, että saadaan edullisempia asuntoja. Tästä on ajoittain esillä iskulause tai puolitotuus, että lisäämällä tarjontaa hinnan halpenevat.

Itse asiassa kaupungin suunnittelijatkin varoittavat tästä ajatuksesta: ”Asumisen kohtuuhintaisuutta on vaikea määritellä  yksiselitteisesti, koska neliöiden lisäksi maksetaan myös sijainnista, saavutettavuudesta, laadusta  ja kunnosta,  asuinympäristöstä sekä asuinalueen statuksesta. Kohtuuhintaisuus määrittyy lisäksi suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin ja varallisuuteen ja tarkoittaa siten eri asiaa eri asukasryhmille.” Itse asiassa maailmalla erittäin voimakkaan metropolistumisen seurauksena hinnat nousevat runsaasta tarjonnasta huolimatta. On mahdollista, että tavoite ja tulos ovat ristiriidassa keskenään.

Hyvä – tai oikeastaan huono – esimerkki on Helsingin naapurikaupunki Vantaa. Siellä on vuosikausia määrätietoisesti kaavoitettu uusia asuntoja, nyt erityisesti uuden kehäradan varrelle. Vantaan asukasmäärä onkin kasvanut noin 2 000 asukkaalla vuodessa viimeisen neljän vuoden aikana. Onko kehitys hyvä? Kuinka paljon kaupungin tulot ovat kasvaneet? Onko asukastyytyväisyys parantunut? Toimiiko yhtälö?

Ei toimi! Lisääntyvä väkimäärä tarvitsee lisää palveluita. Kaupungin verotulot ovat laskeneet väestönkasvusta huolimatta. Eivätkä hinnat ole mihinkään laskeneet, päinvastoin. Uusi kaupunginosa Kivistö on kohtuullisen kallista asuinaluetta. Kaupungin talous kärsii, samoin asumismukavuus. Vantaan kaupunginjohtaja Nenonen peräänkuulutti syksyllä 2016, että kasvua pitää rajoittaa.

Ja nyt kiinnostava kysymys: miksi Helsinkiä kiinnostaa tie, joka selkeästi johtaa ongelmiin?

Kaupunki on asukkaita varten. Lähtökohta määrittää asukkaiden tarpeet ja sen, miten ne toteutetaan käytännössä. Asia on yksinkertainen.

Ongelmia, joihin Helsingin kaupunki on vastannut heikosti, on vaikkapa Kruunuvuoren sillan rakentamispäätöksessä.

Outoa päätöksessä on, että kaupungin virkamiehet ovat tunnustaneet, ettei rakentaminen ole kannattava investointi. Poliittinen päätöksenteko on ylittänyt kaupungin investointien maksajan eli asukkaan näkemyksen sillan tarpeellisuudesta. Siltahanke on asukkaille taloudellisesti liian kallis.

Tällainen päätöksenteko ei vain vetele. Kyllä päätösten pitää perustua faktoihin. Kenen etua siltahanke ajaa? Väistämättä tulee mieleen, että joku puolue tai henkilöt puolueessa hyötyvät tavalla tai toisella hankkeesta.